Ajatuksia

Oon nähny monissa vaihtariblogeissa kirjotuksia että kumpa joku olis kertonut mulle että miten rankkaa on olla vaihtari. Päätin nyt korjata tätä asiaa ees vähän. Ja samalla laitan vähän kuvia mun kauniista asuinkaupungista (kuvat weheartit.com).

Monet sanoo että vaihtovuosi oli niitten elämän paras vuosi. Ja niin se varmasti munkin kohalla on. Siitä tulee mieleen että on tosi hauskaa kokoajan. Mutta paras vuosi ei tarkota sitä että elämä ois tosi ihanaa vuoden putkeen. Täällä tunteitten ääripäät korostuu. Välillä on niin hauskaa että elämä tuntuu ihan mahtavalta, välillä on niin kamala olo että haluis pitää tauon koko elämästä ja käydä kotona halaamassa kaikkia. Elämän paras vuosi tarkottaa sitä että oppii tosi paljon. Elämästä ja itestään. Ja vaikeuksien kautta oppii parhaiten.

Vaihtarina olo ei todellakaan oo helppoa. Sun täytyy taistella paikkas uudessa maassa. Kukaan ei tuu kysymään sulta että ollaanko kavereita. Kukaan ei jaksa kysellä sulta kysymyksiä vuoden jokaisena päivänä, vaan pitää ite uskaltaa avata suunsa. Pitää olla rohkea. Pitää kokeilla uusia asioita uusien ihmisten keskellä uudella kielellä.

"Koulussa kaikki on tosi kiinnostuneita susta ja saat heti kavereita". Joo ei se näin välttämättä oo. Jotkut ihmiset on tosi kiinnostuneita vaihtareista mutta yhtä paljon on niitä keitä ei jaksais vähempää kiinnostaa. Suuri osa high schooleista Jenkeissä on monen tuhannen oppilaan kouluja missä kukaan ei huomaa jos sinne tulee uus oppilas, koska ihmisiä on vaan niin paljon. Pitää olla oma-alotteinen saadakseen kavereita. Se on oikeesti paljon vaikeempaa kun osaa kuvitella. Suurimmalle osalle meijän koulusta oon vaan pieni valkonen viulistityttö. Et sä oo mikään julkkis tai vip-vieras koulussa. Ei opettajat sano että "sä oot vaihtari ei sun tarvii tehä tätä". Sä teet ihan samat asiat kun muutkin. Mun orkesterinjohtaja huutaa mulle ihan samanlailla kun muillekkin ja teen ens viikolla listauksen kymmenestä yliopistosta Usassa mitkä kiinnostaa mua ja kuvaukset niitten pääaineista. Ei siks että mua kiinnostais tai että menisin yliopistoon Jenkeissä niinkun kaikki muut tekee. Vaan siks että oon yks oppilaista.

Koulu vie myös todella suuren osan ajasta. Ainakin mun kohalla. Mulla ei oo viikonloppusin pahemmin aikaa nähdä kavereita tai tehä mitään erikoista koska teen läksyjä ja soitan. Ei vaihtarivuosi oo mikään tauko koulusta, se on yllättävän paljon koulua. Tänään teki mieli itkeä matikan tunnilla kun en tajunnut kysymyksistä yhtäkään koska en osaa matikan termejä enkuks. Mua autettiin mutta ei kukaan voi olla kokoajan kertomassa mulle että mitä mikäkin tarkottaa.

Pitää tottua siihen että kaikki ei suju niinkun ite haluu. Mulle se on ollut tosi vaikeeta, oon tottunu siihen että saan aina tahtoni läpi. Ihmiset olettaa sun käyttäytyvän niitten kulttuurin mukaan. Haluisin niin paljon jättää vaan läksyt tekemättä ja käyttää sen ajan uusiin ihmisiin tutustumiseen. Mutta en halua että mun hostvanhemmat pettyy muhun ja että mun arvosanat kärsii. 

Vaihtovuosi on muutakin kun se mitä kaikkien järjestöjen mainoksissa lukee. Ne koittaa saada vaan rahaa. Vaihtovuosi on jotain paljon parempaa ja paljon pahempaa. Se on niin mahtava ja ainutkertainen kokemus että mikään raha ei voi korvata sitä. Järjestöä ei voi valita esitteiden perusteella. 

Vaihtovuosi on arkea. Jenkeissä arki kulkee ihan samalla kaavalla kun Suomessakin. Koulu ei oo mitään High School Musicalia (okei mun koulu on vähän). Ihmiset täällä ei oo sen erikoisempia tai täydellisempiä kun Suomessakaan. Täällä oppii arvostamaan sitä kaikkea mitä itellä on ja Suomessa on. Oppii arvostamaan niin paljon sitä kun pystyy sanomaan kaiken mitä haluaa. Sitten kun oon siinä vaiheessa että osaan sanoa kaiken mitä haluun tai sitten kun saan taas puhua suomea niin en tuu ikinä olemaan hiljaa. Oon oppinut arvostamaan puhumaan kykenemistä niin paljon. Ja senkin arvostamisen oon oppinut kokemusten kautta. Ei välttämättä niin positiivisten kokemusten kautta.

Vaihtovuosi on kaikkea mitä ei oo osannut odottaa. Ne ongelmat mitä odotti kohtaavansa onkin niitä pienimpiä ongelmia ja ne asiat mitä pitää itsestäänselvyytenä ei ookkaan välttämättä sitä. Luulin että mulle tulis niin kova koti-ikävä että en pystys syömään tai nukkuman tai mitään. Todellisuudessa en oo ikävöiny kotiin sekuntiakaan ja enkun puhuminen on ollut mulle suurempi ongelma. Ja sen ei pitänyt olla ongelma. On olemassa myös vaihtari-olotila, ainakin mulla. Sellanen olo et tuntuu että kaikki ympärillä elää normaalia elämäänsä ja ite vaan istut 'näkymättömänä' ja seuraat mitä muut tekee ja mietit että kuulutko sittenkään tänne.

Tää teksti saattaa näyttää aika negatiiviselta mutta koska vaihtovuoteen kuuluu myös negatiivisia asioita niin ajattelin kirjottaa tällasen tekstin. Rakastan lukee sellasia vaihtariblogeja missä lukee oikeesti että tänään ei ollut hyvä päivä eikä sellasta hullua hehkutusta siitä miten ihanaa elämä on kokoajan. 

Silti rakastan mun elämää. Mulla on huonoja päiviä paljon ja välillä tuntuu että kukaan ei välitä. Mulla on silti asiat hyvin. Mulla on hauskaa. Tää aika täällä on opettanut mulle paljon jo nyt, enemmän kun mikään koulu. Täällä on niin ihania ihmisiä ketkä jaksaa piristää mua päivästä toiseen. Pienet asiat tekee mut onnelliseks (mutta myös surulliseks). Oon niin ylpee itestäni kun oon niin rohkea että oon uskaltanut tulla tänne. Kaikilla ei siihen rohkeus riittäis.

Ps. Täällä oli tänään tornadovarotus!!!! Oon ihan innoissani näistä kaikista luonnonilmiöistä, en tiiä miks... Kaupunki oli aika sekasin ja koulussa kehotettiin menemään varovasti kotiin ym, tulin koulun ovista pihalle niin ei tuullut enää yhtään. Olin aika pettyny.