Viimenen päivä

Miltä musta tuntuu? Ei oikeen miltään. En tiiä miks. Tavarat on pakattu. Huomenna mun perhe vie mut yhen AFS vapaaehtosen talolle ja ollaan siellä koko päivä muitten vaihtareitten kanssa. Yöllä ajetaan Nyciin. Tiistain vietän jonkun yliopiston kampuksella 700 muun vaihtarin kanssa. Tiistai-illalla lähtee mun lento. Keskiviikkona aamulla laskeudun Helsinki-Vantaalle. 

This is it. Nyt on vaihtovuosi koettu. Tuntuu että tulin tänne vuosia sitten. Olin pieni avuton suomalaistyttö ketä pelotti kun en tuntenut ketään ja kun kukaan ei puhunu suomea. Kyllä mulle jotain tässä vuoden aikana tapahtu. Enää mua ei pelota. 

Mulla ei ollu hauskaa kokoajan. Mutta opin tosi paljon. Eniten oppii vaikeitten kokemusten kautta. Sain kokea ihan uskomattomia juttuja ja en vieläkään mitenkään pysty käsittämään miten onnekas ihminen oon että sain kokea tän kaiken. Oon niin kiitollinen kaikesta etten osaa pukea sitä ees sanoiksi. 

Tuun laittaa tänne vielä kuvia kunhan pääsen Suomeen asti. Tai ehkä jo ennen sitä jos tulee tylsää. 

Mun vika päivä oli yllättävän normaali. Se oli niin normaali että se ei ees tuntunu vikalta päivältä. Luulin että ois ollu tosi sellanen "tää on mun vika päivä" -meininki mutta ei ollu. Ei sitä vaan pysty käsittämään että lähtee. Pakkailin aamulla. Skypetin Suomeen ja kattelin telkkaria. Mun kaveri tuli meille ja sitten lähettin siskon ja kaverin kanssa yhen toisen vaihtarin läksiäisiin. Siellä oli paljon mun kavereita niin ne oli melkeempä munkin läksiäiset samalla. Sanoin heippa monille ihmisille ja sitten mentiin perheen kanssa italialaiseen ravintolaan syömään. Tulin kotiin ja itkin vähän ja nyt mietin että pitäisi varmaan mennä nukkumaan. 

Oon aika innoissani myös. Oon eniten innoissani mun vanhempien ja mun koiran näkemisestä. Mietin miltä se tuntuu kun kaikki mun ympärillä puhuu suomea. Miltäköhän se tuntuu kun nään Suomen lentokoneen ikkunasta. Varmaan aika mahtavalta.