Nyt ollaan tosiaan Suomessa oltu jo reilu kaks viikkoa. Matka mun jenkkiperheen luota mun suomiperheen luokse kesti kaks vuorokautta, ja ne oli kyllä varmaan mun tähänastisen elämän yksiä rankimmista päivistä. Tuntu vähän samalta kun sillon kun tulin tänne, halusin vaan mennä takasin kotiin (tällä kerralla jenkkikotiin). Sain aika hulluja itkukohtauksia ja tosi monet koitti rauhotella mua koska taisin olla ryhmän hermoheikkosin... Siinä vaiheessa kun kaikki suomalaiset vaihtarit oli taas yhtenä ryhmänä ja otettiin suunnaks lentokenttä niin aloin vähän rauhottua viimeinkin ja aloin tajuumaan että tässähän ollaan menossa kotiin. Vaihettiin Katjan ja Juulin kanssa siinä kuulumiset vuoden ajalta kun oltiin bussissa ja lentokentällä (niitten kanssa lensin Jenkkeihin viime elokuussa) ja oli tosi outoa että siinä me taas istuttiin lentokentällä oottamassa lentoa mutta niin paljon oli tapahtunu välissä ja niin paljon aikaa oli kulunut. Mutta tunne oli ihan sama kun kymmenen kuukauttakin sitten.
Siinä vaiheessa kun lento alkoi laskeutumaan Helsinki-Vantaalle olin aika tokkurassa koska kahen yön aikana sain vaan kolme tuntia unta.. Oli niiiin outo tunne kun näin Suomen lentokoneen ikkunasta. Lentokentällä saatiin nopeesti laukut ja sitten mentiin perheitten luokse. Luulin että mun perheen uudelleennäkeminen ois jotenkin maailman iloisin ja tunteellisin hetki mutta musta oli niin outoo nähä mun vanhemmat että en oikeen osannu reagoida mitenkään.
Ekat päivät meni ihan siinä että koitin tajuta missä oon, olin tosi väsynyt ja nukuin vähän öisin ja paljon päivisin. Näin sukulaisia ja kavereita. Mua jännitti tosi paljon nähdä kaikki, en tiiä miks! Suomen puhuminen oli aika vaikeeta ja välillä puhuin enkuks jotain sanoja ja jouduin miettimään tosi paljon kun puhuin suomea. Ja vieläkin on vähän vaikeeta puhua mutta eiköhän tää tästä!
Miltä tuntuu olla Suomessa? Oudolta mutta samalla ei oudolta. Tuntuu vähän että oisin ollu kuollut vuoden. Tai että oisin mennyt jollain aikakoneella vuoden eteenpäin. Mun vaihtovuosi tuntuu yheltä tosi isolta unelta. Mulla on tosi ikävä Jenkkeihin. Haluisin mennä sinne syksyllä jatkamaan koulua lukion sijasta... Mutta toisaalta musta tuntuu että se juttu mikä tekee vaihtovuodesta niin erityisen on se että siellä ollaan vuosi eikä yhtään enempää. Oon selannu mun kaikki varmaan 5-6 tuhatta kuvaa läpi muutaman kerran ja toivon että voisin mennä takasin ajassa. Oon onnellinen ja kiitollinen että sain kokea tän kaiken. En kadu mitään.
Jätän tän blogin tänne näkyviin jos sitä joku haluaa tulla lukemaan, en välttämättä tuu tänne enää mitään kirjottamaan (ellen innostu tekemään sellasta koko vuoden tiivistävää postausta jossain vaiheessa). Kysymyksiä saa kysyä ja kommentteja saa laittaa, käyn ne kaikki lukemassa ja vastaamassa niihin. Kiitos kun luitte mun blogia tän mun seikkailun aikana!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti